Venäläiset olutpullot kutistuvat

Tri medvedja - Kolme karhuaAlkoholismin vastainen taistelu Venäjällä jatkuu. Nyt presidentti Dmitri Medvedev on päättänyt, että olutpulloja on pienennettävä.

Pullojen tavallinen koko on tähän saakka ollut puoli litraa, mutta kaupan on halukkaille ollut myös isompia muovipulloja, kahden, kolmen ja useammankin litran kokoisia. Nyt Medvedev on pannut puumerkkinsä toimenpidelistaan, joka muun muassa rajoittaa pullojen kokoa.

Jatkossa olutpullojen ja tölkkien suurin sallittu koko on 330 millilitraa. Lisäksi niihin on tulossa teksti, joka varoittaa alkoholin vaaroista. Vastuun siitä, että päätös saatetaan täytäntöön viimeistään 1. joulukuuta, Medvedev panee pääministeri Vladimir Putinin hartioille.

(Kremlin.ru)

Av Kalle Kniivilä

Mest om Ryssland.

3 svar på ”Venäläiset olutpullot kutistuvat”

Jos pullojen koko muutetaan 0,5:stä 0,33:een, ongelma on ratkaistu. Eihän venäläinen osaa ostaa kuin yhden. Hugo Chavesinkin kanssa tehty häpeällinen sopimus Abhasiasta, naftasta ja aseista hyväksytään maailmalla ilomielin. Venäjällä ei todellakaan ole muita ongelmia!

No, mutta onhan presidentti Medvedev näin vihdoinkin tehnyt yhden päätöksen, joka jotenkin koskettaa tavallisten venäläisten arkielämää.

Eivätpähän kutistuneetkaan. Päätös koskee näköjään vain alle 7-prosenttisia “mietoja alkoholijuomia”, joihin olutta ei lasketa. Olut kun on olutta eikä mieto alkoholijuoma.

Stängt för kommentering.