Temo: kaksoiskansalaisuus
Passit ja piilosuomalaiset
Verkita de Kalle je 2006-11-19 – 20:36Tässä muutama päivä sitten, kun olin taas tavan mukaan viemässä 8-vuotiasta Alvaa ratsastamaan, kuulin yllättäen jonkun puhuvan suomea. Täällä Skoonessa ei suomea kuule ihan joka päivä, mutta vielä yllättävintä oli se, että suomen puhuja oli tuttu nelikymppinen mies, jonka tytär on samassa ratsastusryhmässä Alvan kanssa. Tapaan miehen melkein joka torstai ainakin ohimennen, ja joku sana on silloin tällöin vaihdettu, mutta ei ole tullut mieleenkään, että mies voisi olla Smoolantia kauempaa kotoisin.
Temo: kaksoiskansalaisuus, Ruotsi, ruotsinsuomalaisuus, Sisuradio, Suomi
Lingvo: Suomeksi | Neniuj komentoj »
Valitako vaiko eikö valita?
Verkita de Kalle je 2006-10-19 – 20:18Tänne Ruotsinmaalle tuli muutettua ensimmäistä kertaa jo parikymmentä vuotta sitten, mutta vasta nyt meikäläinen saa käydä äänestämässä valtiopäivävaaleissa. Tai olisi tietysti saanut jo monta kertaa, jos olisi raskinut luopua leijonakantisesta, vaan Ruotsin passi alkoi tuntua kiinnostavalta vasta kun kaksoiskansalaisuus oli hyväksytty molemmissa maissa eikä enää tarvinnut valita. Molempi parempi.
Vaaleissa sen sijaan täytyy valita, siitä ei pääse mihinkään. Viimeksi taisi tulla äänestettyä presidentinvaaleissa, se oli sentään aika helppoa ainakin toisella kierroksella, kun ei ollut liian monta mistä valita. Eduskuntavaaleissa sen sijaan on aina valinnan varaa vähän liikaakin, Malmön konsulaatin seinät on tapetoitu kaikkien Suomen vaalipiirien ehdokaslistoilla, ja niistä pitää ensin valita oikea. Itse asuin Suomessa viimeksi kymmenen vuotta sitten, pari vuotta Vaasassa, joten minut on nyt ikuisiksi ajoiksi merkitty Vaasan vaalipiirin kirjoihin, vaikken Vaasan asioista tiedä yhtään mitään. Eli sopiva ehdokas piti niissä vaaleissa löytää lähestulkoon arvaamalla.
Temo: kaksoiskansalaisuus, Ruotsi, ruotsinsuomalaisuus, Sisuradio, Suomi
Lingvo: Suomeksi | 1 komento »









