Tanjan katu

Svenska Esperanto По-русски

Tanjan katu Pietarin Vasilinsaarella on vajaat puolitoista kilometriä pitkä, mutta tänne sopii koko Neuvostoliiton ja uuden Venäjän historia. Sata vuotta tavallisten ihmisten epätavallisia kohtaloita.

Korina Klodt asui täällä keväällä 1938. Hän oli kolmivuotias, kun mustiin pukeutuneet tuntemattomat miehet keskellä yötä veivät hänen vanhempansa. Hän kasvoi lastenkodissa Neuvostoliiton Kaukoidässä, eikä nähnyt vanhempiaan enää koskaan.

Natalja Soboleva oli yhdentoista, kun Leningradin piiritys alkoi. Hänen isänsä kuoli nälkään. Äiti tuli nälästä lähes sokeaksi, ja Natalja itse näki, miten nääntyneet ihmiset lyyhistyivät kadulle eivätkä enää nousseet. Mutta Natalja selvisi hengissä ja oli sodan jälkeen rakentamassa Leningradin metroa.

Tanja Savitševa ei selvinnyt. Hän oli Nataljan naapuri ja luokkatoveri, joka päivästä toiseen kirjasi pieneen vihkoon jokaisen perheenjäsenensä kuolinpäivän. Nyt hänen entisen asuintalonsa seinässä on muistolaatta. Samassa talossa hänen vanhemmillaan oli ennen vallankumousta pieni leipomo.

Tanjan asunnossa asuu nyt Aleksandr Uralov. Se on hänen lapsuudenkotinsa. Hän muistaa yhä, miten väki Korean sodan aikana tungeksi lukemassa lehtiä, jotka oli liimattu kadun varrella oleviin suuriin ilmoitustauluihin. Silloin hän oli kymmenen vanha. Aikuisena Uralov osti Tanjan kadun ensimmäisen ulkomaalaisen auton.

Lusine Arutjunova oli vielä äsken oppilas Tanjan entisessä koulussa, nyt hän opettaa siellä. Hänellä on neuvostoajasta vain muutama hajamuisto. Mutta vielä pitkään Neuvostoliiton hajottuakin hänen perheensä asui kahden muun perheen kanssa koulun viereisessä yhteisasunnossa.

Kaikki nämä ihmiset tapaamme kertomuksessa, joka alkaa vuoden 1917 vallankumouksista ja päättyy vapunviettoon vuonna 2017. Tämä kertomus on tositarina Tanjan kadusta.

Osta kirja: Adlibris, Into

Osta e-kirja: Elisa Kirja, Into


Arvosteluja ja haastatteluja:


Tanjan katu on neljäs kirjani. Sitä ennen ovat ilmestyneet Putinin väkeä (Kanava-palkinto vuoden 2014 parhaasta tietokirjasta), Krim on meidän sekä Neuvostomaan lapset (ehdolla Suuren journalistipalkinnon saajaksi 2016). Tanjan kadun julkaisee kustantamo Into syksyllä 2017. Kirja ilmestyy myös ruotsiksi ja esperantoksi. Tässä alla on valokuvia muutamista kirjan henkilöistä ja pieniä ääninäytteitä haastatteluista.


Galina Barhudarova:  – Jakutiassa olin puoli vuotta tutkimassa timanttiesiintymiä. Meidät vietiin taigalle helikopterilla. Sinne erämaan keskelle meidät jätettiin, siellä tehtiin tutkimukset, ja sovittuna päivänä helikopterin oli määrä tulla takaisin. Kaikki oli hyvin, jos se tosiaan tuli. Mutta saattoi käydä niinkin, ettei helikopteria kuulunut. Ehkä sääolot olivat huonot, tai helikopteria tarvittiin johonkin pelastustehtävään. Siellä me sitten kökötimme, ruoka oli syöty loppuun ja kaikki oli pakattu kokoon, mutta helikopteria ei vain tullut. Kerran saimme odottaa helikopteria kaksi viikkoa. Oltiin ilman ruokaa syyskuussa keskellä taigaa, eihän siellä mitään syötävää ollut.


Avtandil Mikava: – Eihän minulla ollut aavistustakaan, missä tämä sairaala oli. Vasilinsaarestakaan en tiennyt mitään, paitsi sen, missä Albatross-kauppa oli. Mutta kun tulin metrosta ja aloin kysellä sairaalaa, sain kuulla, että juuri sinnepäin minun pitikin mennä. ”Tiedättekö, missä Albatross-kauppa on? Se, jossa myydään ulkomaalaisia tavaroita valuttasekkejä vastaan?” Kukapa nyt sitä ei olisi tiennyt, sen kaupan tunsivat kaikki, ainakin nuoriso. Ja minä olin silloin yhdeksäntoista. Sitten kyselin vähän lisää ja löysin sairaalan. Sairaanhoitaja heitti minulle rätin ja sanoi: ”Sen kun alat kuurata!” Vieressä seisoi toinen, jolla oli savuke suupielessään. Hän sanoi: ”Ja kuuraakin kunnolla, muuten ei palkkaa tipu.


Korina Klodt: – Muistan kun heidät vietiin. Se tapahtui keskellä yötä, kaikkihan vietiin yöllä. Huoneessa, jossa minä asuin vanhempieni kanssa, oli ikkuna Toiselle linjalle päin. Ukin huoneen ikkuna oli sisäpihan puolella. Ja kolmannessa huoneessa asuivat ukin siskot. Ukki ompeli varmaan omassa huoneessaan. Minun vuoteeni ei ollut aivan oven vieressä, vaan vinosti vastapäätä, mutta viereisestä huoneesta kuului kai jotain ääniä joihin minä heräsin. Olin kolmivuotias ja heräsin siihen, että valot olivat päällä keskellä yötä. Aloin varmaan itkeä, kun näin vieraita miehiä mustissa vaatteissa. Vanhemmat olivat jo pukeutuneet, he olisivat varmaan lähteneet kaikessa hiljaisuudessa, jos en olisi herännyt. Äiti sanoi: ”Korina kulta, tee niin kuin ukki sanoo, me tulemme pian.” Enempää en siitä muista.


Lusine Arutjunova: – Nyt jälkikäteen sitä ymmärtää, että siinä oli hyviäkin puolia. Mutta kyllä me asuimme aika ahtaasti. Meitä oli perheessä neljä henkeä, ja huone oli neljäntoista neliön. Eikä huoneiden välillä juuri ollut äänieristystä. Jos naapuri aivasti saattoi sanoa ”terveydeksi”. Me olimme hyviä naapureita ja suuria juhlapyhiä vietettiin yhdessä. Sveta-tädillä oli suurin huone, joten juhlapöytä katettiin sinne. Siellä me aina juhlimme uuttavuotta. Toki riitaakin joskus tuli, kolme kokkia yhdessä keittiössä on aika paljon. Silti siellä oli tavallaan hyvä asua, vanhemmillakin oli rauhallisempi olo kun tiesi, että joku on aina paikalla, kun lapset tulevat kotiin. Jos Sveta-täti ei ollut siellä, niin ainakin hänen lapsensa olivat.


Natalja Soboleva: – Jostain syystä ruumiit tummuivat nopeasti pakkasessa. Ja joskus joitakin ruumiinosia oli leikattu pois. Näin sellaista itsekin, vaikka äiti veti minut pois ja sanoi, ettei saa katsoa. Kerran, kun äiti jo oli niin heikkona, että hän vain makasi sängyssä, minun piti mennä ostamaan ruokaa meidän korttejamme vastaan. Silloin näin jotain torilla. Joku aikuinen näytti minulle: ”Katso tuonne, tuo mies myy ihmislihasta tehtyä sylttyä. Näetkö tuossa? Sinä on ihmisen kynsiä.” Sellaisesta ei jälkikäteen puhuttu, mutta kyllä sellaistakin oli.


Aleksandr Uralov: – Kaikki asuivat silloin hirveän ahtaissa oloissa. Meillä oli oma asunto, mutta meidän lisäksemme tässä porraskäytävässä oli vain kolme muuta perhettä, jotka asuivat niin. Porraskäytävän kolme muuta asuntoa olivat kommunalkoja, niissä asui useita perheitä. Me kävimme joskus kolmannessa kerroksessa Kuznetsovien luona katsomassa televisiota. Silloin otettiin mukaan omat tuolit tai jakkarat. Omaan televisioon meillä ei vielä ollut varaa, vaikka isä oli eversti.

Tässä talossa Tanja Savitševa kirjoitti piirityspäiväkirjansa. ”Vain Tanja on jäljellä.”

Haluatko nähdä lisää kuvia Tanjan kadulta? Niitä on täällä.

Haluatko lukea lisää? Tilaa kirja!

Neuvostomaan lapset

NEUVOSTOMAAN-LAPSET_kannet-1-194x300Aiheellisesti voi kysyä, kuinka paljon yksittäisen entisen neuvostomaan kansalaisen tai Virossa syntyneen venäläisnuoren pitää kantaa vastuuta tai syyllisyyttä menneistä ajoista ja Kremlin teoista? Kniivilä vastaa näihin kysymyksiin monelta kantilta, mutta itse juurikaan kantaa ottamatta. Se on kirjan suuri ansio. Ääni on haastateltavien ääni.  /…/ Juuri vastakkaiset tai ainakin ristikkäiset mielipiteet tekevät Kniivilän teksteistä antoisia.
Pentti Stranius, Savon Sanomat

Tallinnalaisista lähes puolet puhuu äidinkielenään venäjää. Latvian pääkaupungissa Riiassa venäjää puhuu kotonaan useampi kuin latviaa. Onko venäläisvähemmistö näissä maissa turvallisuusriski, Putinin ”viides kolonna”, kuten erityisasiantuntijat huolestuneena toistelevat?

Tässä kirjassa Baltian venäjänkieliset saavat puhua itse. 84-vuotias Maria kertoo siitä ihanasta toukokuun illasta muutamia viikkoja Stalinin kuoleman jälkeen, kun hän Kohtla-Järven kaivoskaupungin tansseissa tapasi tulevan miehensä. 15-vuotias Kjara Riiassa valmistautuu latviankieliseen ylioppilastutkintoon, ja narvalainen Aleksei kertoo miten kävi kun hänen panssari-Sisunsa ajoi miinaan Afganistanissa.

Kirja jatkaa kertomusta jonka aloittivat vuoden 2014 parhaaksi tietokirjaksi valitulle Putinin väkeä ja Krimin miehityksen ensimmäisenä vuosipäivänä 2015 ilmestynyt Krim on meidän.

Saatavissa Into-kustantamon nettikaupasta (myös e-kirjana) sekä esimerkiksi Adlibriksestä. E-kirja myös Elisa-kirjasta.

Kirja on ilmestynyt myös ruotsiksi ja esperantoksi.

Arvosteluja

Haastatteluja kirjasta

Putinin väkeä – vuoden paras tietokirja 2014

vakea2Kniivilän kirja kuuluu lajinsa ehdottomiin valioihin. Se on kirjoitettu hyvin ja se antaa vastauksia sille, joka kykenee ennakkoluulottomasti hyväksymään sen tosiasian, että asiat on mahdollista nähdä usealla eri tavalla olematta silti moraalisesti tai älyllisesti alamittainen ihminen.
Timo Vihavainen, Kanava 7/2014

Vladimir Putinin suureen kansansuosioon Venäjällä on kolme syytä.

1. Kansalliseen alennustilaan johtaneen, kaoottisen 90-luvun jälkeen Putin on palauttanut maahan kurin ja järjestyksen.

2. 90-luvun talousromahduksen jälkeen venäläiset ovat Putinin valtakaudella saaneet nauttia vakaudesta ja jatkuvasta, nopeasta talouskasvusta.

3. Putin on pitänyt huolen siitä, että mitään vaihtoehtoja ei enää ole: tiedotusvälineet ja oppositio on pantu kuriin. Valtamedia on keskittynyt Putinin ylistämiseen.

Silti Venäjän presidentin suosiota on vaikea ymmärtää, ellei tunne 1990-luvun kaaosta, jonka paluuta monet yhä pelkäävät. Juuri siitä tavalliset venäläiset usein alkavat kertoa, jos heiltä kysyy, miksi niin monet Venäjällä sanovat kannattavansa Putinia.

Tämän hiljaisen enemmistön ääniä ei lännessä juuri ole kuultu – meidän on paljon helpompi ymmärtää Moskovan äänekästä, hyvin koulutettua keskiluokkaa. Mutta heille Putin on nyt kääntänyt selkänsä.

Syksyllä 2013 tein matkan Venäjälle kuunnellakseni tavallisia venäläisiä, jotka kannattavat Putinia. Haastatteluista syntyi kirja, joka toukokuussa 2014 ilmestyi Ruotsissa nimellä Putins folk. Kirjasta tuli Ruotsissa arvostelumenestys, jonka ensimmäinen painos myytiin nopeasti loppuun. Sitä arvioitiin muun muassa näin:

Suurenmoinen journalistinen saavutus – Dagens Nyheter
Loistava reportaasi – Aftonbladet
Paras Ruotsissa julkaistu kirja Venäjästä vuosiin – Helsingborgs Dagblad
Vakuuttava reportaasi [– –] selväsanainen ja suoraan asiaan – Gotlands Tidningar
Paljastaa tärkeää uutta tietoa Venäjästä – Sydsvenska Dagbladet

Kirjoitin pian kirjasta myös suomenkielisen version, jonka kustannusyhtiö Into julkaisi elokuussa 2014. Helsingissä järjestetyn julkaisutilaisuuden yhteydessä minua haastateltiin Ylen Ajantasa-ohjelmassa sekä Ylen venäjänkielisissä tv-uutisissa. Haastattelun tekivät myös YleX sekä STT, ja tiedotustilaisuudesta raportoi ainakin Kansan Uutiset.

Lokakussa 2014 Putinin väkeä voitti vuoden parhaalle tietokirjalle jaettavan Kanava-palkinnon. Palkintoraadin puheenjohtaja Ville Pernaa perusteli valintaa näin:

Putinin väkeä on vuoden tärkein tietokirja. Se osoittaa paljastavalla, mutta kiihkottomalla tavalla, mihin pohjautuu Venäjän presidentin Vladimir Putinin suosio… Teos on kaiken lisäksi kirjoitettu kokeneen Venäjä-toimittajan karaistulla reportaasikynällä siten, että tunnelmat ja maut suorastaan nousevat paperista lukijan nenään.

Tässä joitakin palkinnonjakotilaisuuden yhteydessä julkaistuja haastatteluja ja vastaavia:

Kansan Uutiset, jonka Moskovan-kirjeenvaihtaja olin 1991-92, julkaisi kirjasta yhden luvun 1.8.2014. Se on vapaasti luettavissa täällä. Nykyinen työnantajani, Malmössä ilmestyvä Sydsvenska Dagbladet, julkaisi ruotsiksi toisen otteen kirjasta. Se on luettavissa täällä ruotsiksi, ja myös esperantoksi. Esperantonkielisen version kirjasta julkaisi belgialainen Flandra Esperanto-Ligo.

Suomenkielinen versio on tilattavissa suoraan kustantajalta. Painettua kirjaa myy myös esimerkiksi verkkokauppa Adlibris, ja e-kirjaa Elisa Kirja

kuka minä olen

Svenska Esperanto English По-русски Українська

Ruotsinsuomalainen toimittaja ja tietokirjailija. Työkseni kirjoitan Malmössä ilmestyvään Sydsvenska Dagbladet -lehteen, jonka palkkalistoilla olen ollut vuodesta 1997. Syksystä 2018 syksyyn 2019 olin virkavapaalla toimittajan työstä ja toimin ensin lehdistöneuvoksena Ruotsin suurlähetystössä Moskvassa, sen jälkeen lähetystöneuvoksena Ruotsin suurlähetystössä Kiovassa. Mutta nyt taas kotona Ruotsissa.

Päivätyön ohessa olen kirjoittanut kuusi entiseen Neuvostoliittoon tavalla tai toisella liittyvää tietokirjaa, joista ensimmäinen, Putinin väkeä, sai Kanava-palkinnon vuoden 2014 parhaana tietokirjana.

Vuonna 2015 ilmestyi Krimin valloituksesta kertova Krim on meidän ja vuonna 2016 Baltian venäläisistä kertova Neuvostomaan lapset, joka oli ehdolla Suuren journalistipalkinnon saajaksi.

Lokakuun vallankumouksen satavuotispäivän alla 2017 ilmestyi neljäs kirjani Tanjan katu, joka kertoo tavallisten ihmisten elämästä Pietarissa sadan vuoden aikana, sotien ja vallankumousten varjossa.

2021 ilmestyi Aleksei Navalnyin murhayrityksestä ja hänen poliittisesta liikkeestään kertova Putinin pahin vihollinen ja 2023 Ukrainan sodasta ja Ukrainan itsenäisyyden vuosikymmenistä kertova Maa joka heräsi.

Kun aika antaa myöten, kirjoittelen lähinnä Venäjästä myös blogiini, joka löytyy osoitteesta Glasnost.se. Tekstit siellä ovat enimmäkseen ruotsinkielisiä, mutta löytyy sieltä jonkin verran myös suomenkielisiä tekstejä. Arkistossa on muun muassa vanhoja Kansan Uutisissa julkaistuja juttuja, esimerkiksi tämä Vladimir Žirinovskin haastattelu.

Ruotsiin ja Lundiin muutin ensimmäisen kerran 1987 vaimoni Marian houkuttelemana. Sen jälkeen olemme ehtineet asua Moskovassa, jossa olin Kansan Uutisten kirjeenvaihtajana 1991–1992, jälleen Lundissa, Vaasassa, jossa olin Kansan Uutisten aluetoimittajana, ja taas Lundissa vuodesta 1996 alkaen.

Kuvia lehdistökäyttöön